Sleepwalker

"Mietin mihin ja miten mun tieni vie,
Anna mä mietin viel, anna mä mietin viel. Miten mä hoidan tän, miten mä voitan nää ajatukset pääs"
-Mikael Gabriel /Viimeisen kerran

 

 

Koska valvominen kuluttaa enemmän kaloreita ku nukkuminen, nii nukkumisen sijaan mietin vaan mun elämää ja sitä mitä miten kaikki menee kokoajan vaan pieleen. Yritän tässä samalla musiikkia kuuntelemalla siirtää mun ajatuksia, mut kaikki nää biisit mitä kuuntelen kuvaa liiankin hyvin mun ajatuksia tai sit tunnistan itseni lyriikoista.
Oikeestaan valvon kanssa siks etten näkii mun unia, ja ei, mä en ees nää painajaisia. Nään todentuntusia unia miss on mun bestikseks kutsuma jätkä ja meil menee paremmin ku hyvin. Mut sit todellisuudessa mä ehkä romutin kaiken. Tai silt must tuntuu.

 

Mut koska tää on vasta toinen postaus nii voisin vähä raottaa mun taustoja.
Eli kuten jotkut jo arvata saattoivat edellisen postauksen raskaus valituksesta niin kyllä olen täysikänen, ikää huimat 21v. Mutta ikuisesti varmaa Peter Pan henkeen ja vereen, mun mielestä mull on vielä koko elämä aikaa olla oikeesti aikuinen ja pelkään että tää ehkä syntyvä vauva pilaa kaiken ja joudun aikuisuuden karuun maailmaan.
Mut ei kai kukaan oo valmis vanhemmaksi vaiks lapsi olisikin pitkään ja tarkkaan suunniteltu.

 

Mut joo ana on ollut mun elämäss nii kauan ku muistan ja yhden psykoterapia käynnin jälkeen tajusin et en ees muista millon mun ajatusmaailma ei ois ollut tämmönen!?!

Sillä jo ala-asteella tää kaikki pyöri jo mun mielessä. Mut ana oli kuitenkin vaan ajatusten tasolla, eikä saanut mua fyysisesti pauloihinsa ku vasta amiksessa vissii ekan kerran. Sillon mull oli kunnon kontrollin ja muistan miten ihana must oli ku ekaa kertaa mun elämäss mä pystyin laittamaan bikinit rannalle. Olin ylpee siitä et mun kylki- ja lonkkaluut näky, ja ette arvaakkaa kuinka ilosointuja korville oli kavereiden puheen siitä että olin muka jopa liian laiha. Pötypuhetta  Kaipaan sitä kroppaa todella paljon...

Ana on välill ollut vähä heikompi ja onnistuin tuossa välissä lihomaan takaisin porsaaksi... Kunnes viime kesänä kaikki muuttu. Eka mun rakas kisu kuoli ja sit tapasin mun exän. Exä oli jotain mitä en ois ikinä halunnut saada mun elämään. Se oli/on varmaa maailman negatiivisin ihminen kenet tiedän, se oli kateellinen ku pääsin siihe kouluun, jonne kumpikin oltiin haettu. Häntä ei tällä kertaa valittu... Mut ei muakaa ois kuulemma pitäny päästää koska olin liian noviisi ja kokematon alalla. Ja ei niitä unelmia tavoiteta kokemuksella vaan sinnikkäällä yrittämisellä ja kovalla työllä. Mut se ei ollut ainut asia mist sain kuulla. Nimittäin hänelle olin esine, jota sai käyttää miten halusi, ja jolle saattoi sanoa mitä mieleen tuli. En ees taida jaksaa vielä avaa sitä kaikkea paskaa mitä tuli koettua...