Tik tak, tik tak...
Oon porukoilla viel, makaan sängyssä ja kirjottelen tänne pelkässä kännykän valossa ja kännykäll tätä tekstiä. Yks jäbä kysy pari päivää sit miten mull menee ja mä en vielkää tiedä miten mulla oikeesti menee... Mull on ollu nyt jossain määrin parempi olla mut sit mun tavallaan ei oo muuttunut kauheesti mihinkään tän pahanolon suhtee. Tai tavallaan on. Mut mun itsetuhoset ajatukset on palannut ja haluaisin vaa viiltää ja nähä ku veri valuis reisiä ja/ tai käsiä pitkien sotkien kaikki paikat ja herättäen mut miettii mitä oonkaan itselleni tehnyt... Mut en pysty, en pysty, EN VITTU VAAN PYSTYY!!!
Aarrrgghhh nii hemmetin turhauttavaa... Oon ennenkin pystynyt satuttaa itteeni mut nyt en vaa pysty koska aina mun bestis tulee mielee ja se koko vitun olemassa olollaan estää mua satuttamast itteeni... Ja aina ku noi ajatukset nousee mieleen mä vittu meen ja puhun siitä tolle ja sit harhaudun miettii kuin uskomaton se jäbä onkaa. Miten se jaksaa ylipäätää mua? Se kyllä tajuu et nää mun ongelmat ei parane vähättelyll ja ottaa mut ihan tosissaan. Se jopa onnistu jossain määrin siinä et ana jopa vähä hiljeni? Voiks mun tunteet sitä kohtaa syödä näi tehokkaasti anan voimia? Vai mitä helvettii oikein tapahtuu? Oon nii hukassa itteni kans et se jäbä ei saa onnistuu siinä et se tuhois anan. Jos en oo elävä syömishäiriö nii mikä mä sit oon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti